18.1.07 klo 23:49

Omatuntoni tarina

Olen tunteideni orja kuten ihminen yleensä. Ihminen kokee elämänsä aikana värikkään kirjon erilaisia toinen toistaan ihmeellisempiä tunteita. Alkeellisimpia näistä ovat ihastus, pelko, ilo ja suru. Tarkoitukseltaan kukin näistä juurtaa luonteensa ihmisen selviytymisvaistosta ja kyvystä olla yhteydessä ympäristöönsä. Jo pienet lapset iloitsevat lämmöstä ja läheisyydestä ja itkevät puutteesta.

Myös jalostuneempina tunteet yleensä miellyttävät tai ovat vähemmän miellyttäviä, mutta toisinaan jotain ennalta määrittelemätöntä, uutta ja omalla tavallaan mullistavaa. Iän myötä ihminen oppii tunnistamaan tunteet ja jotenkin turtuu. Tämä on kenties väistämätöntä, mutta jaksan silti uskoa, että onnistuessaan säilyttämään tietynlaisen lapsenmielisyyden, uteliaisuuden ja avoimuuden, ihminen voi löytää uusia tunnetiloja läpi elämänsä.

Negatiivisten tunteiden tarkoitus lienee varoittaa yksilöä mahdolliselta uhalta, mutta harva yksilö kykenee itsenäisesti käsittelemään kokemansa kohtelun kautta heränneitä epämiellyttäviä tunteita. Esimerkiksi ihastuksen menettämisen pelossa ihminen muuttuu omistuksen haluiseksi ja mustasukkaiseksi. Tällainen tunteiden myrsky edistää negatiivista ajattelua, mikä puolestaan johtaa näiden epämieluisien tunteiden voimistumiseen ja sulkee uhrinsa avarakatseisuutta. Taistelu omatunnon kanssa alkaa. Pahimmassa tapauksessa syyt tähän ovat kaiken lisäksi valheelliset tai itsekkäät. Puhun nyt omasta kokemuksesta ja pyydän tässä välissä vilpittömästi anteeksi heiltä, joita olen tunteillani loukannut. Uskon vihdoin käsitelleeni tämän itseni kanssa.

Vuosien saatossa yksin eläessä olen järjestänyt arvomaailmani ja tunteeni aivan uudelleen. Tajusin alkuun, että ainoa ihminen, jonka kanssa joudun elämään loppuelämäni olen minä itse. En ollut tyytyväinen itseeni, saavutuksiini enkä tapaani kohdella muita ihmisiä. Kaipasin jotakin elämääni ja ymmärsin tämän tyhjiön itsessäni olevan rakkauden puutetta. Kaipasin pyyteetöntä rakkautta elämään, itseen, läheisiin, ystäviin sekä vieraisiin. Tämän ymmärryksen kautta pyrin jalostamaan tunteitani, kohdistamaan motivaationi rakentavasti sekä edistämään elämäni laatua niin henkisesti kuin fyysisesti.

Onnistumisen astetta elämässä on äärettömän vaikea mitata, mutta suunnan siitä voi huomata jo ensi askelilla. Tavoite on aina järjestää perusasiat kuntoon, välttää murheet ja löytää omat mieltymyksensä, joiden kautta onnen voi tavoittaa. Toisinaan ajatellessani tällaisen elämän yksinkertaisuutta pelkään monien ihmisten unohtaneen koko onnen tai kyynisesti luopuneen siitä. Itse voin sanoa olevani vasta löytämässä sitä – vasta löytämässä, koska uskon aidon onnen olevan alituiseen muuttuva ja jokaisena hetkenä omanlaisensa.

Pelosta ihminen julistaa vääriä tuomioita, kuten minä olen aikoinani tehnyt myös itselleni. Tämä pätee mielestäni myös Suomen tapaan kohdella myötätuntoisia ja ihmisyyttä rakastavia aseistakieltäytyjiä, mikäli minun on uskominen ihmisiin, joiden pakottavin argumentti Suomen puolustusvoimien tukemiseen on uhka sodasta. Ei siis riitä, että yksi ihminen voittaa pelon, vaan koko ihmiskunnan on tehtävä se. Sosiaalinen minäni tarvitsee vain hyväksyntää ja ymmärrystä, fyysinen olemukseni tulee toimeen vähäisellä ravinnolla ja mieleni jopa kaipaa asketismia. Ehkä juuri tämän johdosta koen kieltäytymisestäni langetettavan tuomion ennemmin ainutkertaisena kokemuksena ja henkisyyteni rikkautena kuin varsinaisena rangaistuksena.

2 kommenttia
Anonyymi, lokakuun 2. klo 22:47

Tietoisuuden pyrkimys ymmärtämää ja käsitellä fyysisen olemuksemme aiheuttamia tuntemuksia on varmasti yksi suurimpia haasteita ihmiselämässä. Välillä niiden on annettava repiä mukanaan. Joissain tilanteissa taas tunteiden aiheuttama käytös on suorastaan käsittämätöntä. Usein seuraukset ymmärtää vasta jälkeenpäin, tunnekuohun laannuttua. Tunteiden merkitys on elämässä rikkautensa puolesta valtava. Niillä on sekä hyvät, että huonot puolensa. Inhimillistä, ei tuomittavaa.

Tänään katsoin Yle1 etälukion Psykologia sarjaa ja eräs tutkija oli sitä mieltä, että juuri tunteet ovat syvimpiä tietoisen toiminnan herättäjiä. Onko näin? Siihen en kommentoi, mutta sen tiedän varmasti, että kaikkia elollisia olentoja ohjaavat kemialliset (tunnetilat aiheuttavat kemiallisia tapahtumaketjuja) reaktiot.

Mitä voin yksinäisyydestä sanoa, niin koen usein samanlaisia tuntemuksia. Pitkän linjan yksineläjänä kaipaisin välillä jonkun kainaloon. Pieneen sitä olisi tyytyväinen. Toisen lämpöä vaikka elokuvaa katsoessa. Kaipuuni läheisyyteen olen täyttänyt muuten aktiivisella sosiaalisella elämälläni. Kiitos ystävilleni ja ennen kaikkea perheelleni. Hyväksymisen tunne kuuluu meille kaikille. Ihminen sairastuu yksin.

Mitä tästä blogista sanon, niin kunnioitan täysin valintaasi. Paljon enemmän kuin suurta osaa varusmiespalveluksen käyneistä, joilla on omasta mielestään (laumahenkeä ja hyväksyntää hekin taitavat hakea) oikeus haukkua sivareita ja pitkätukkia. Maailma tarvitsee aseistariisunnan esitaistelijoita!

Henkilökohtaisesti olen valinnut täysin erilaisen vaihtoehdon. Olen res. Upseeri, harrastan vapaaehtoista maanpuolustusta (kävin juuri tänä viikonloppuna kurssilla, jonka kautta liityn MPKRy:n kouluttajapankkiin) ja alan kevään mittaan kouluttamaan omia sotilastaitojani muille vapaaehtoisille. Miksi haluan osallistua sotilaalliseen koulutukseen? Jotta voisin tappaa ihmisiä paremmin?

Mikä minua motivoi:

-Potentiaalinen turvallisuusvaje herättää mielenkiinnon vahvemmassa. Saalistaja etsii laumasta heikkoja ja haavoittuneita yksilöitä ja hyökkää. Tämä on saalistajalle kehittynyt toimintamalli. Kestää vielä pitkään, ennen kuin uskon ihmiskuntaan ja sen hyvyyteen (Tämä ei kuitenkaan estä minua levittämästä rakkauden sanomaa). Siksi pidän velvollisuutenani harjoittaa sodankäynnin taitoa ennalta ehkäisemään uhkaa ja kriisitilanteessa koen vastuukseni puolustaa ja johtaa heikompiani.

-Henkilökohtaiset motiivit. Puolustusvoimien ja MPKRy:n antama koulutus kasvattaa minussa sellaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka koen itselleni hyödyllisiksi. Näistä nostan ensi sijaisesti esille itsetuntemuksen, sosiaaliset-, johtamis- ja kouluttamistaidot. Kuten huomaat, listalla ei ole sotilaallisia taitoja. Itsetuntemuksen osalta voin sanoa, että kaiken kokemani jälkeen olen paljon tietoisempi roolistani ihmisjoukossa ja tunnen omat fyysiset rajoitteeni.

Kaikille meille on vaihtoehto. Yksilöllinen ja toivottavasti omaan valintaan perustuva. Tuomittavaa on vain muiden perässä seuraaminen ilman omaa mielipidettä.

Onnea valitsemallesi reitille!

Timo, lokakuun 2. klo 22:49

Kiitos asiallisesta kommentista. Ei mitään niin hyvää, ettei sitä voisi käyttää väärin. Ei mitään niin pahaa, ettei sitä voisi käyttää hyvään. Yin ja yang. Onnea myös sinulle valitsemallasi tiellä!