24.12.07 klo 06:00

Joulutervehdys

Joulu on rauhan ja rakkauden aikaa, jolloin voi unohtaa arjen kiireen ja paineen. Joulua juhlitaan hyvin laajalti, minkä tähden erityisesti pidän siitä. Ensimmäisessä maailmansodassa sitä juhlittiin rintamalla jopa vihollisten kesken. Uskon tällaisen kokemuksen jälkeen olleen vaikea palata takaisin omaan poteroon ja katsoa näitä uusia tovereita kiväärin tähtäimellä.

Joillekin joulu muodostuu lahjoista, antamisen ja saamisen ilosta, toisille perinteistä, joulupukista tai Jeesus-lapsesta, osalle hyvästä ruuasta tai yhdessä olosta, mutta useimmille näiden yhdistelmistä. Viime vuodet olen vastannut lahjatoiveita kyseltäessä toivovani vain maailman rauhaa. Tiedän toiveeni olevan absurdi ja sen taustalla piileekin ajatukseni lahjattomasta joulusta, koska en mielelläni kerää ylimääräistä materiaa ympärilleni. Erityisesti sukulaisille, joille joulu lienee juuri antamisen ja jakamisen juhlaa, on vaikea vakuuttaa, että olen tyytyväinen tyhjin käsin. Minulle jouluilon suo ja -tunnelman luo mielen rauha, yhteinen aika, ystävällinen läsnäolo sekä kaikkialla vallitseva hyvä tahto.

Antoisaa joulua kaikille!