15.1.08 klo 17:00

Sotilaallisia tunarointeja

Luin kuriositeettina sotahistorioitsija Geoffrey Reganin teoksen Päin mäntyä – kirja sotilaallisista tunaroinneista. Vaikka olin tietoinen, että maailman historia on sotien värittämä, yllätyin kuinka typeristä taisteluista länsimaisen kulttuurin perintö muodostuu. Teokseen on otettu taisteluita vain eurooppalaisten ja amerikkalaisten silmin, joten muiden kulttuurien piiristä vastaavia tapauksia voi löytyä vielä toisenkin kirjan antimiksi.

Kirjailija korostaa, ettei hänen ole tarkoitus tehdä pilkkaa sotilaista, valtioiden turvallisuudelle tärkeästä ammattiryhmästä. Tarinat pyritäänkin esittämään hieman humoristisessa valossa armeijoiden komentajien tyhmyyttä ja möhläilyjä korostaen, mutta mukaan mahtuu myös hyvin traagisia tapahtumia, kuten Amritsarin ja My Lain verilöylyt. Amritsarissa englantilainen komentaja käski joukkonsa ampumaan aseistamatonta viisituhatpäistä initialaisjoukkoa, minkä seurauksena hänet kylläkin erotettiin tehtävästään, mutta englantilaiset ylistivät häntä sankarina ja keräsivät hänelle jopa kahdenkymmenentuhannen punnan lahjoituksen. Eli tyhmyys ei yksin tiivisty johtajissa. Esimerkit itsepintaisista, vanhoillisista, ylimielisistä ja jopa päästään höyrähtäneistä kenraaleista ja komentajista ovatkin oikein osuvia kuvaamaan, millaisen hullunmyllyn tällaiset vallankäyttäjät saavat aikaan. Kuten sanotaan, kaikki johtaminen on harhaanjohtamista.

Kirjan loppuun kääntäjä, eversti luutnantti Heikki Tiilikainen, on kerännyt vastaavia tapahtumia Suomen sotilashistoriasta. Mukaan mahtuneita tarinoita ovat mm. Kajaanin väkijuomakapina jatkosodassa sekä maininta Tornion viinakaupan ryöstöstä. Muita asiallisia kääntäjän lisäyksiä olivat erikoiset keksinnöt, joita esikunta alkoi virallisestikin vastaanottamaan rintamalta niiden korkean tarjonnan vuoksi.

Kirja ei kieltämättä olisi tarttunut käteeni ilman rangaistustani kieltäytymisestä vastaavaan toimintaan, mutta syvensi se tuntemustani myös historian merkkihenkilöistä, kuten Napoleonista, Stalinista ja Hitleristä.

Ei kommentteja