29.2.08 klo 07:46

Karkauspäivä lusittavana

Ymmärtääkseni rangaistusajan suunnitelmassa lasketaan jokainen kuukausi kolmenkymmenen päivän pituiseksi, minkä vuoksi muina kuin karkausvuosina helmikuussa säästää muutaman rangaistuspäivän. Minun kohdallani sattui nyt niin, että on karkausvuosi ja joudun siis lusimaan yhden ylimääräisen päivän tänään. Sopivasti tälle päivälle vankien veljeskunta on järjestänyt retken Heurekaan, jolle olen osallistumassa. Pääsee hetkeksi eroon vankilan harmaasta arjesta.

Aamun Helsingin sanomissa mainittiin, että kuluva talvi on ollut historian leudoin Suomessa. Pääkaupunkiseudulla lunta onkin ollut vain nimeksi, ja keväisen aurinkoisia päiviäkin on jo nähty. Alkujaan oletin, että vapautumiseni on lähellä, kun lumet sulavat, mutta näyttääkin käyvän niin, että lumet ehtivät sulaa jo aiemmin. Nyt olen lusinut kaksi kolmas osaa tuomiostani, ja kahden kuukauden kuluttua voin sanoa, että ohi on.

Ei kommentteja