15.4.08 klo 08:23

Sotilaan kirjekurssi

Uhkasin alusta lähtien lukea uusille varusmiehille jaettavan Sotilaan käsikirjan rangaistukseni aikana, vaikka armeijan käyneet ystävänikin selittivät, ettei sitä kukaan intissäkään lue. Kieltämättä minulla oli motivaation puutetta paneutua kirjaan, mutta vihdoin näin viime metreillä suoriuduin tehtävästä.

Pitkälti kirja painotti, kuten odottaa saattoi, ampumataitoa sotilaan tärkeimpänä taitona ja yli puolet kirjasta muodostuikin aseista, ampumisesta ja taistelusta. Mutta toisaalta kirja sisälsi muutamia yleishyödyllisiä erämiestaitoja sekä ensiavun alkeita. Siitä onkin jo viisi vuotta, kun olen viimeksi käynyt ensiapukurssin, joten kertaus oli paikallaan.

Kirjassa korostettiin sotilaan oleellisina ominaisuuksina tilannetajua ja tarkkaavaisuutta, jotka tunnistan myös itsestäni. Esimerkkinä olen tottunut elämään luovan kaaoksen keskellä tiedostaen jatkuvasti, missä mikäkin asia ja esine sijaitsee näennäisessä sekavuudessa. Lisäksi kannan mukanani vain välttämättömiä varusteita tiiviisti pakattuina sekä olen järjestelmällinen ja täsmällinen, eikä minua tarvitse odottaa. Sotilaan luonteenpiirteistä puolestaan korostettiin rohkeutta, pelottomuutta, rauhallisuutta, ammattitaitoa ja luotettavuutta sekä itsensä ja oman pelkonsa voittamista. Itse olen sisäistänyt nämä arvot yleisiksi hyveiksi sotilaallisuudesta välittämättä. Myös “taistelupari”-ajatus istuu tapaani toimia erityisesti työssäni. Varsinaista johtajaa en itsestäni löydä, kuten esim. joukkuepeleissä keskityn mieluusti omaan tehtävääni ja jätän laajemman strategian sen hallitsevien vastuulle. Ja todennäköisesti olisin jo näin vanhemmalla iällä hakeutunut armeijassa oman alani erikoistehtäviin, viestintään ja digitaaliseen sodankäyntiin. Näiden periaatteiden mukaan olisin saattanut olla hyväkin sotilas, mutta olen valinnut puoleni: olen aseettoman maailman puolestapuhuja, sotilasarvoltani kumiluoti, enkä kadu päätöstäni.

Kirjassa vedottiin myös kansalaiskasvatukseen ja puolustettiin sotaa kirkon avulla. Osaltaan se nosti esille hyviä argumentteja, kuten “riidassa on sodan siemen”, “sota on ihmisen itsekkyyttä” ja “ihminen ei ole oppinut historiastaan, minkä vuoksi yhä soditaan”. Kirjassa mainittiin myös pasifistinen ratkaisu, jossa sen mukaan lähimmäisen ja yhteiskunnan etu voi jäädä toisarvoiseksi. Lisäksi silmiini pisti kohta, jossa sanottiin, että “uskon väärinkäyttöä on, jos sillä pyritään perustelemaan sodan oikeutus ja jos se valjastetaan sotakoneiston palvelukseen”. Eikö juuri näin ole käynyt? Kirkko on antanut tuen sodalle, mikä tekee siitä mielestäni tekopyhän: kirkko tekee itse toisin kuin opettaa. Toisaalta kirja kuvaa yllättävän kauniisti, että “rauha on toisen ihmisen rakastamista”, mutta näinhän opetettiin jo ennen ajanlaskun alkua. Jeesus puolestaan sanoi: “Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.”

Tie perikatoon on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Ja erityisesti tämä pätee sotilaallisuuden ihannointiin. Joskus tähän on tultava muutos. Ideaalisessa maailmassa sotilaat ovat tarpeeton ammattikunta. Uskon rauhan aatteisiin ja toivon niiden tulevan enemmän kuulluiksi. Myönnän utopiani olevan hyvin idealisoitu, mutta idealismin merkitystä ei voida vähätellä dogmaattisten doktriinien falsifioinnissa. Idealismissa jätetään jopa tarkoituksella huomiotta tietyt todelliset tekijät, mutta suurimmat totuudet ovat todellisuudessa yksinkertaisimpia. Olemme vain tottuneet ajattelemaan kovin monimutkaisesti, liian monilla säännöillä, minkä johdosta olemme usein sokeita yleisemmille, perustavimmille ja kauniimmille ajatuksille. Valistunut ihminen ei tarvitse johtajia. Onko siis tuomittavaa kieltäytyä olemasta sotilas? Olenko uhka yhteiskunnalle, läheisilleni tai itselleni pyrkiessäni hävittämään itsekkyydeni, puolustaessani suvaitsevaisuutta tai näyttämällä esimerkkiä itsenäisen vastuun kantamisesta? Riisun itseni aseista, avaudun ja paljastan tunteeni. Jos tällaisella menetelmällä voi horjuttaa yhteiskunnallista instituutiota, niin annetaan koko pilvilinnan sortua. Siinä tapauksessa sitä ei ole rakennettu kalliolle.

Ei kommentteja